Iran Investor Trip

Olimme tutustumassa kansainvälisen sijoittajaryhmän kanssa sijoitusmahdollisuuksiin Iranissa 15.-21.5. Vierailumme aikana saimme erittäin kattavan läpileikkauksen Iranin tämän hetkisestä poliittisesta ja taloudellisesta tilanteesta. Vierailimme viikon aikana useissa paikallisissa suuryrityksissä, kuten Kar Afarin -pankissa, Iran Khodro autotehtaassa ja Mobarakehin terästehtaassa. Olimme myös vieraana Teheranin pörssissä ja Isfahanin kauppakamarissa.
 

Iranin tilanne on kaikin puolin valoisampi, mitä läntisen maailman medioiden perusteella voisi päätellä. Kansalaisten asema (myös naisten) on hyvä ja elintaso kohtuullinen myös alemmissa desiileissä. Sananvapaus on selvästi korkeammalla tasolla, mitä odotimme. Tosin esimerkiksi Facebookin, Youtuben ja Googlen palvelimet ovat yhä sensuroituja, mutta kansalaiset ovat löytäneet nämäkin palvelut esim. vpn-yhteyksien avulla. Islamilaisuus ei katukuvassa juurikaan näy. Naiset joutuvat käyttämään maassa edelleen huntuja, mutta suurin osa naisista pitää huntua enää muodikkaasti päälaella tai jopa takaraivolla. Alkoholin osalta kieltoja sen sijaan noudatetaan konkreettisemmin eikä missään julkisissa paikoissa tarjoilla kuin korkeintaan alkoholitonta olutta.

Taloudellisesti tilanne on hyvin kaksijakoinen. Toisaalta Iranissa on 7 % koko maapallon luonnonvaroista (vrt. 1 % pinta-alasta ja populaatiosta). Sillä on maailman suurimmat yhteenlasketut öljy- ja kaasureservit (kummassakin erikseen se on numero 2.). Väestön ikärakenne on suorastaan fantastinen. 62 % 73 miljoonan kansasta on alle 30-vuotiaita. Joka vuosi 2 miljoonaa iranilaista täyttää 20 vuotta. Väestö, erityisesti nuoret ovat hyvin koulutettuja. Teheranin pörssi (TSE) on noussut viimeisen 9 vuoden aikana 30,7 % per annum. Esimerkiksi NYSE on noussut vastaavana aikana 5 % p.a. ja Nikkei 1 % p.a. TSE.n markkina-arvo on nyt n. 130 mrd $. Iranin pörssin tekee mielenkiintoiseksi edellisten lisäksi se, että valtio tulee yksityistämään seuraavan 8-10 vuoden aikana n. 100 miljardin dollarin edestä valtion omaisuutta ja tämä yksityistäminen tapahtuu paljolti IPO:ina pörssissä. Arvostustasot näissä anneissa ovat erittäin houkuttelevia. Yleinen arvostustaso TSE:ssä on nyt n. 6-7 p/e-mittarilla laskettuna ja osinkotuotot ovat selvästi länsimaisia korkeammat. TSE:ssä oli jopa muutamia yli 100 %:n osinkotuottoja viime vuonna ja useat yhtiöt jakoivat useiden kymmenien prosenttien osinkotuotot. (Osinkosuhde (pay out ratio) erittäin kova)). TSE nousi viimeisenä kalenterikautena (päättyi maaliskuussa 2011) n. 70 %.
 

Kolikon toinen puoli on toisaalta korkea inflaatio (arvio tänä vuonna n. 15 %) ja sen seurauksena mureneva Rial ja toisaalta poliittinen ilmapiiri ja jopa sodan uhka. Inflaation seurauksena heikentyvä Rial vie luonnollisesti osan länsisijoittajan tuotoista. USA:n ja Euroopan värittämiin poliittisiin uhkiin tai silloin tällöin julkisuudessa oleviin pelkoihin Israelin ilmaiskuista emme enää usko kovinkaan vahvasti matkamme jälkeen. Iranin kansa on hyvin rauhanomaista ja uskomme nuorison, jonka osuus on ällistyttävän korkea, vievän Irania koko ajan enemmän länteen päin. Ihmisten elinolojen ja esimerkiksi naisten aseman ollessa huomattavasti parempi kuin monissa vallankumouksen partaalle ajautuneissa Lähi-idän maissa, uskomme, että muutos tulee olemaan rauhanomainen.

Mielenkiintoisimmat sijoituskohteet olivat mm. puhelinoperaattori Mobile Co. Of  Iran. Sillä on 37 miljoonaa asiakasta, roaming-sopimukset 110 maahan ja noin 70 %:n markkinaosuus. Huomattavaa on, että Iranissa matkapuhelinpenetraatio on vasta 53 % ja internet-penetraatio 43,5 %

Mobarakehin teräsyhtiö oli myös yksi mielenkiintoisimmista yhtiöistä. Se on Lähi-idän suurin teräksen tuottaja (n. 7,5 miljoonaa tonnia vuotuinen tuotanto). Yhtiö on hyvä esimerkki edullisista IPO:ista. Se listattiin pörssiin vuonna 2007 ja sen kurssi on yli 3,5 kertaistunut siitä. Markkina-arvo on nyt 7,3 miljardia taalaa ja p/e on 7. Kuriositeettina, Rautaruukin kurssi on tullut samaan aikaan yli 60 % alaspäin.

National Iran Copper on erittäin mielenkiintoinen kaivosyhtiö, jos uskotaan, että kuparin hinta on edelleen kovassa nousussa Kiinan kysynnän seurauksena. Tämä yksityistettiin niin ikään 2007 ja kurssi on nelinkertaistunut sen jälkeen. Yhtiö tuottaa 230.000 tonnia kuparia vuodessa ja 2 miljardin taalan investointiohjelman jälkeen tuotanto on 400.000 tonnia vuonna 2014.

Käsityksemme Iranista sai melkoisen muutoksen erittäin intensiivisen viikon jälkeen. Työpäivät venyivät keskimäärin 16 tuntisiksi iranilaisten esitellessä ylpeänä maataan. Kuljimme maalla, merellä ja ilmassa viikon aikana pari tuhatta kilometriä ja tapasimme paljon paikallisia ihmisiä, ministereistä yritysjohtajiin ja tavallisiin kansalaisiin. Vakuutuimme maasta erittäin potentiaalisena sijoituskohteena ja missään nimessä sitä ei kannata aliarvioida osana transitiotalouksiin kohdistuvien sijoitusten joukossa.


 

Kimmo ja Karri

Investo Omaisuudenhoito Oy:n (”Investo”) tuottama materiaali on puolueetonta ja riippumatonta näkemystä. Investon tuottamaa materiaalia ei tule pitää sijoitusneuvona, tarjouksena eikä kehotuksena yksittäisen sijoituksen toteuttamiseen. Matkakertomukset (blogit) ja näiltä sivuilta saatava muu informaatio perustuvat julkisiin lähteisiin ja informaatioon, jota Investo pitää luotettavana. Tämä ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että esitetyt tiedot eivät kaikilta osin olisi täydellisiä ja virheettömiä. Investo tai sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa näiltä sivuilta saatavan informaation perusteella tehtyjen sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista, joita Investon internet-sivuilta saadun informaation käytöstä mahdollisesti aiheutuu.